MJ-treeni ja kilpaileminen: rakennusvaihe

Aiemmassa artikkelissani käsittelin sitä, kuinka päädyin treenaajaksi ja miten hienoa oli, että Parisaari oli tehnyt maalin Suomen maajoukkueessa. Elettiin kaikinpuolin VPA:n hienoimpia hetkiä, mutta en käynyt läpi sitä, miten rakensin joukkueestani kilpailullisen keskikenttäpelaajien MJ-treenin ohella. Tässä artikkelissa käydäänkin läpi millaisia ratkaisuja tein matkan varrella ja koitan avata myös miksi pääyin sellaisiin ratkaisuihin kuin päädyin.

Olen tyyliltäni hieman sellainen, että haluan tehdä useampaa asiaa ja tämän vuoksi löydän itseni usein kiireen keskeltä. Tämän treeniprojektin aikaisen toiminnan voisi nähdä hyvin samantapaisena toimintana. Voisikin verrata tätä projektia esim Hesburgerin ruoka-annokseen. Aluksi pohdin, että keskittyisin pelkästään treeniin eli hampurilaiseen. Halusin kuitenkin lisäpurtavaksi ranskalaiset eli toimijan tehtävät. Mukaan tarvitaan ilman muuta juoma, jota ajoi kilpaileminen. Tarvitaan myös tarjotin eli nämä kaikki yhdistävä tekijä, joka on tietysti yhteisöllisyys. Tällaisena ateriana nautittuna oma Hattrick-nautinto on ollut parhaimmillaan treenin ollessa kuitenkin keskiössä. Matkan varrella olen huomannut, että menestyminen pelissä on itselle sitä, että on hauskaa ja pääsee tekemään yhdessä juttuja. Olen myös huomannut sen, että vaikkei itselle ole tärkeintä olla paras, niin en edelleenkään pidä häviämisestä.

Aiemmassa artikkelissa (19505) kirjoitin, miten minusta tuli maajoukkuepelaajien treenaja ja millaisissa tehtävissä toimin treenin ohella. Hyppäsin aiemmassa artikkelissa tarkoituksella joukkueen kehittämiseen liittyvät kohdat yli, kun seurajoukkueeni ei ollut toistaiseksi saavuttanut kummoista menestystä. Nyt olisi tarkoitus avata, että miten VPA:sta tuli Parisaaren ja Nikanderin treenin ohella varsin kova joukkue ja mitä valintoja matkan varrella tehtiin. Kerrataan kuitenkin ensin, keitä keskikenttäpelaajat Parisaari ja Nikander ovat sekä miten he päätyivät minulle treeniin.

Ennen tätä treeniprojektia kokeilin pärjätä kilpailullisesti pelaamalla fiiliksellä ilman pidempiä suunnitelmia. Sillä tavalla pelasin käytännössä 9 vuotta putkeen, mutta koettuani jälleen kerran epäonnisen kauden kaudella 49 halusin kokeilla jotain uutta. Maajoukkueen ympärillä oli aina ollut aktiivista pöhinää ja ajattelin, että joukkueesta saatavilla rahoilla voisi kokeilla maajoukkuepelaajan treenaamista. Näin saisin kaksi kärpästä yhdellä kertaa eli kokelisin jotain uutta ja tutustuisin hieman paremmin Suomen maajoukkueorganisaation toimintaan. Viimein hetki koitti ja inneritiimistä tuli viestiä, että olisi kaksi mahdollista treenattavaa tarjolla. Myönnettäköön, että odotettuani hieman malttamattomasti puolisentoista kautta, minun ei tarvinnut miettiä, haluaisinko heidät treenattavaksi vai en.

Tilanteen avaamiseksi täytyy palata kauteen 51 ja hetkeen, kun Parisaari ja Nikander olivat juuri liittyneet joukkueeseen. Tätä edeltänyt kausi ohjauksia odotellessa jatkuvine tappioineen sai minut ajattelemaan, että ehkä haluaisin jotain muutakin kuin keskittyä pelkästään treeniin. Minulla jäi tosiaan muistaakseni noin 7 miljoonaa rahaa poikien oston jälkeen ja päätin, että hankin itselle pari kohtalaista puolustajaa, maalivahdin sekä muutaman rahantekotreenikkeen puolustustreeniin. Jätin itselle joukkueeseen Alexander Sabitovin (341617965) nauttimaan puolustustreenistä, sillä hän sopi hyvin treeniin muodostamaan valmiiksi mukavan keskikentän kolmikon. Omasta akatemiasta noussut Alpi Alaniemi (370475255) nousi ihan kauden 50 lopussa ja omasi muistaakseni hyvän pelinrakennuksen ja erinomaisen syötön, päätin ottaa myös Alpin mukaan treeniin. Sabitov ja Alaniemi eivät ole pelaajina mitenkään erityisen kovia, mutta ovat olleet isossa roolissa VPA:n matkan varrella.

Valitsin puolustajat Hämäläisen ja Laukamon itselle jääviksi puolustajiksi siten, että kokeilin saada mahdollisimman edullisesti sellaiset puolustajat, joille ehtii saada puolustuksen kuitenkin ihan järkevälle tasolle. Ajatuksena oli, että pelaajat pitää saada alle 700k hintaan ja palkan tulee olla noin max 15k treenin päätyttyä, etteivät palkat pääse nousemaan pahasti. Suomalaiset pelaajat olivat siis selviö valinnaksi, kun tiedossa oli tulevaisuudessa erittäin korkeiksi nousevat keskikenttäpelaajien palkat. Tässä vaiheessa hankin tosiaan jokusen pelaajan nauttimaan puolustreeniä, jotta saisin tehtyä hieman rahaa tulevia hankintoja ajatellen. Yksi mielenkiintoisimmista oli Tuomas Ruohio, joka siirtyi myöhemmin toiseen joukkueeseen tähtäämään Suomen maajoukkueeseen.

Tässä vaiheessa ei oltu jouduttu siis tekemään oikeastaan isompia valintoja kuin sen suhteen, ketä ostetaan treeniin ja miettiä, että millaisia puolustajia ja maalivahti meille jää keskikenttäpelaajien lisäksi joukkueeseen. Palkkakulujen matalalla pitämiseksi ja kuitenkin paremmalla suoritustasolla pelaamista varten rupesin miettimään, että pitää saada pelaajat mahdollisimman varhaisessa vaiheessa joukkueeseen uskollisuusbonuksia varten. Ei ehkä niin merkittävä juttu, mutta tulevia kuluja ajatellen jokainen säästetty raha oli kotiinpäin ja parempi suoritustaso minimikestolla pelaamista ajatellen tärkeää, mikäli haaveissa oli välttää seiskaan tippuminen. Kaudella 52 pelasinkin kutosessa ja onnistuin muutamalla edullisella hankinnalla säilyttämään helposti paikan kutosessa. Alun perin olin aikonut hakea vauhtia jopa seiskasta asti, mutta bottien kanssa pelaaminen ei kuitenkaan kiinnostanut. Siirryttiin kaverin kanssa samaan sarjaan pelaamaan, ja kauden 52 aktiivinen sarjafoorumi kutosessa kaverin kanssa loi pohjaa tuleville päätöksille.

Kaudella 53 siirryttiin syöttötreeniin ja puolustustreenissä rahantekoa varten olleet treenattavat vaihtoivat maisemaa, jotta saatiin tulevia treenejä varten sopivia treenikkeitä. Tätä vaihetta varten tuli pyöriteltyä paljon treeniarvioita ja pyöriteltyä pelaajia paperilla, että miten peluutan ketä ja ketkä olisivat mahdollisesti jäämässä pelinrakennustreeniin ja samalla luomaan joukkueelle runkoa. Päätin ostaa teknisen hyökkääjän unohtumattomalla maalinteolla, jolla on jonkin verran pelinrakennusta ja varsinkin syöttöä pohjilla. Ostokohteeksi valikoitui Paul-Guillaume Degeselle (352726799), sillä ajatuksena oli peluuttaa häntä sen verran, että hänestä saisi tulevaisuudessa hyvällä johtajohuudella olevan valmentajan. Kaveriksi hankin nopean hyökkääjän Mikko Matikkalan (344149266), jolla oli korkea unohtumaton mt, hyvä laituri, jonkun verran pelinrakennusta ja vähän syöttöä. Ajatuksena oli tehdä Mikosta köyhän miehen hätävara-QDF, jota voisi peluuttaa myös normaalina hyökkääjänä. Mukaan littyivät myös joukkueen kivijalat Kilian Neumüller-Lypaczweski (337027021) ja 8 kautta mukana ollut TDF Lucian-Mihai Cotinghiu (350331914).

Kaudella 53 pelaajat pääsivät pelaamaan omilla pelipaikoillaan ja sehän tarkoitti sitä, että VPA oli jo kohtalaisen kilpailukykyinen kutoseen, vaikka kestävyydet olivatkin mitä olivat. Treenasin myös puolustajille syöttöä, jotta saisin tulevaisuudessa tarvittaessa kohtalaisen vastahyökkäystaidon. Palkat näyttivät olleen keskimäärin noin 168k kaudella 53 ja epäonniset tulokset sarjassa johtivat siihen, ettei katsojatuloja tuolloin pahemmin tullut. Fanit eivät toki muutenkaan olleet hirveän tyytyväisiä VPA:n menoon, mutta tuon kauden huonot tulokset johtivat siihen, että tehtiin noin 700k tappiota. Kaverin joukkue voitti kaudella 53 ylivoimaisesti sarjan ja lähti taistelemaan menestyksestä seuraavalle sarjatasolle. Niin kaudella 52 kuin kaudella 53 kaikki sarjan joukkueet olivat ihmisten ohjauksessa, joten siinäkin mielessä sarjassa oli mielenkiintoisia pelejä.

Kaudella 54 mukaan liittyivät Edvard Lönnfors (370796402) ja Aaro Kakko (377719905). Lönnfors oli heti meidän parhaan laituritaidon omaava laituri olikohan titaanisella laituritaidollaan, vaikka ei kovin kummoisia aputaitoja omannutkaan. Kakko taasen tuli varalaituriksi ja omasi vain armoitetun laiturin. "Weski" oli joukkueen paras laituri aputaitoineen, hänen taitonsa olivat muistaakseni jotain tällaista: yliluonnollinen laituri, loistava pr ja mahtava syöttö. Tällä kaudella kaikilla pelipaikoilla oli tulevat runkopelaajat ja tähtäimessä oli jopa sarjavoitto. VPA pystyi matalista kestoista huolimatta saamaan helposti yli 300 hatstatsia ja monissa kutosissa se olisi riittänyt, mutta sarjaan osui vielä hitusen kovempi Nurkka JK. Nurkka JK pesi meidät taktisesti ja otti ansaitun sarjavoiton pisteen erolla. Meillekin olisi kelvannut nousu jo tässä vaiheessa ja sitä ajatellen vaihdettiin seuraavaksi kaudeksi helpompaan sarjaan.

Kausi 55 oli monessa mielessä merkittävä. VPA alkoi pystymään mukavaan suoritustasoon ja aika varhaisessa vaiheessa näytti olevan jo selvää, että tullaan ottamaan sarjavoitto. Suoritustason paranemista auttoi kestävyyden osuuden nostaminen 8 prosenttiin. Muistaakseni alun arvosanoilla joukkue pystyi helposti saamaan yli 400 hatstatsia, mutta matalien kestojen vuoksi taso toki laski tuosta huomattavasti. Tuolloin yritin edetä Suomen Cupissa neljänneltä kierrokselta kauden tärkeimmällä, mutta matka loppui kun vastustaja ei erehtynyt aliarvioimaan meitä. Yleensähän mikään ei etene aina kuin unelma ja tämän kauden lopussa siviilipuolen haasteet kulminoitui suuriin ongelmiin myös Hattrickin parissa. Pitkään jatkuneet haasteet johtivat tosiaan siihen, että oli yllättäen pakko pitää taukoa pelin parista. Sellaista ei ollut tietysti tarkoitus missään vaiheessa pitää, kun itsellä oli isohko rooli toimijana ja myös treenaajana. Pahoittelut vielä kerran treenaajille, muille toimijoille ja muille osapuolille, joille tuosta aiheutui paljon yllättävää harmia ja työtä. Haasteiden jatkuessa pitkään sitä sattaa hieman sokaistua tilanteelle eikä osaa tehdä korjausliikkeitä riittävän aikaisin. Parempi myöhään kuin ei silloinkaan ja nyt on nautittu korjausliikkeiden hedelmistä, vaikka totta puhuen heikompi vaihe olisi saanut jäädä väliin. Kausi 56 meni tästä syystä täysin ohi ja onneksi oletuskokoopano oli pohjilla. Joukkue pääsi itsekseen yllättävän pitkälle haastajacupissa selviten jopa kahdeksan joukkoon. Tappiota tehtiin tuolloin melkein miljoona, kun sarjamenestys ei ollut toivotunlaista.

Kaudesta 57 alkoi meidän vahva vaihe, kun palasin taas tosissaan joukkueen ruoriin. Koitin tehdä itsestäni altavastaajaa sarjaan, mutta yllätyin miten hyvään suoritustasoon joukkue jo pystyi. Sarjavoitto näytti heti alkukaudesta mahdolliselta, mikäli pelit pahimpia haastajia vastaan sujuisivat hyvin, ja nehän sujui. Cupissa tiputtiin totuttuun tapaan suurena suosikkina, mutta ei noilla kestoilla olisi kuitenkaan ollut mahdolllista päästä varmaan kuin pari kierrosta pidemmälle. Henkilökuntauudistus tuli tekemään kilpailemisesta treenin kanssa entistä haastavampaa, kun kovat keskikenttäpelaajat veivät runsaasti palkkaa ja henkilökunta yli 100k viikossa päälle. Varhainen tippuminen cupista johti siihen, että kahden peräkkäisen vieraissa olleen sarjapelin vuoksi piti myydä nopea hyökkääjä Matikkala. Loppukaudesta myytiin vielä maalivahti Kara ja vaihdettiin vanhempaan, että talous kesti kaudenvaihteen niukempien tulojen ajan. Ilman siirtoja tehtiin puolisen miljoonaa tappiota nousubonusten jälkeenkin.

Kaudelle 58 nostettiin kestävyyden osuutta 10 prosenttiin, jossa se pysyi seuraavan kauden loppupuolelle. Noustiin sarjaan IV.43 ja näin jälkikäteen voin sanoa, että onneksi näin tapahtui. Sarja oli todella kovatasoinen ja myös varsin aktiivinen. Mikäli kiinnostaa, niin tästä viestistä voi vilkuilla silloisen sarjan joukkueiden tasoa (16765281.13). Taulukosta huomaa, että sarja oli erittäin tasainen ja sen ollessa myös aktiivinen kausi kului todella mukavissa merkeissä. Kaudella 58 pitkään joukkueen mukana ollut Sabitov vaihtoi maisemaa, kun hänellä ei ollutkaan mahdollisuuksia Latvian maajoukkueeseen. Tällä kaudella tehtiin puolitoista miljoonaa tappiota kohtuullisesta menestyksestä huolimatta ja piti tehdä kulujen karsintaa. Palkkakuluja karsittiin myymällä Sabitovin lisäksi myös Zwarte ja ostamalla laitapakki Sarpauskas tilalle. Sabitovia paikkaamaan tuli Jorge Ribet, josta tuli monitaitoisuutensa vuoksi VPA:n yksi tukipilari.

VPA:n tarina jatkuu pian julkaistavassa toisessa osassa.

Link directly to this article (HT-ML, for the forum): [ArticleID=19926]