Erään maajoukkuepelaajan treenarin tarina

Tämä artikkeli käsittelee sitä, kuinka jälleen yhden epäonnisen kauden jälkeen joukkueeni oli tienjakajalla ja pohdin, mitä seuraavaksi. Kausien taistelun jälkeen motivaatio oli hieman kadoksissa, ja jotain uutta piti saada kokeilla. Maajoukkuepelaajien treenaaminen valikoitui uudeksi kokeilun aiheeksi, ja tässä artikkelissa kerronkin, mitä tällä matkalla on tähän mennessä tapahtunut. Lyhykäisyydessään voin sanoa, että treenaajaksi lähteminen on osoittaunut todella hyväksi valinnaksi.

Lassi Parisaari ottaa pallon haltuun, ottaa pallon haltuun ja pistää vastustajan puolustuksen kebabkioskille ja tekee maaaliiiiin! Parisaari pelaa ensimmäistä peliään Suomen maajoukkueessa ja käyttää tilaisuuden hyväkseen tehden heti ensimmäisellä puoliajalla ottelun avausmaalin. Maali ei jää ottelun ratkaisevaksi maaliksi mutta on avausmaali Suomelle näissä karsinnoissa ja samalla osa isompaa, toivottavasti kultaista tarinaa. Miten tähän pisteeseen päästiin ja mitä kaikkea välillä on tapahtunut?

Uskoisin näin, että oli kausi 49, kun syntyi pikkuhiljaa ajatus jostain uuden kokeilemisesta noin 9 vuoden pelaamisen jälkeen. Jälleen kerran, kun VPA oli panostanut kausia täysillä kilpailulliseen menestykseen, loukkaantumiset sekä huono tuuri veivät mahdollisuudet sarjavoittoon viimeisillä kierroksilla. Joukkue veteli viimeisiään ja oli viimeinen sauma päästä kokeilemaan miten kolmosessa oltaisiin pärjätty, toki nelosessa oltaisiin voitu pelata vielä pari kautta kilpaillen kärkisijoista. Tässä vaiheessa tehtiin kuitenkin ratkaisu, että voisi kokeilla jotain uutta ja alkaa ajaa joukkuetta uutta odottavaan tilaan. Jälkikäteen jäi hieman harmittamaan hintojen romahtaminen juuri kaudesta 50 lähtien, kun kaudella 48 VPA oli varovaisesti arvioiden noin 40 miljoonan arvoinen ja kaudella 50 vain viidentoista miljoonan arvoinen. Olisi siis ehkä voinut olla ihan järkevää koittaa ajoittaa myynti varhaisempaan vaiheeseen tai pelata pari kautta pidempään, mutta jälkiviisanahan se on helppo sanoa. Joten tässä vaiheessa otin yhteyttä innereiden pelipaikkatiimiin, että voitaisiin lähikausina ottaa maajoukkueisiin suuntaavia treenikkeitä treenattavaksi. Innereiden pelipaikkatiimiä veti tuolloin muuan jaaaska, jonka kanssa ollaan muuten hyviä ystäviä ja naapureita nykyään.

Maajoukkue tuntui kaukaiselta itselle niin kuin varmasti monelle, joka ei toiminnassa ole ollut aiemmin mukana. Joten tuossa 2013 vuoden alussa odottelin vielä, että tuleekohan itselle U20-majuun tähtäävät treenattavat vai kenties niin sanottuun majuputkeen tähtäävät treenattavat. Näin jälkikäteen eri toimijan tehtävissä toimineena on selvää, että olin majuputkeen tähtääville treenikkeille todella hyvä koti pelatessani täysin treenien ehdoilla ja omatessani varsin mukavan kassan. Kauden 50 lopussa koitti viimein se hetki, kun jaaaska ilmoitti, että piakkoin olisi mahdollisesti poikia tiedossa treeniin. Viimeiset kalliit pelaajat siis myyntiin ja valmistautumaan poikien ostamiseen. Samalla liityin SMJ:n järjestöön, kun kerran treenaaja olin, ja rupesin tutustumaan järjestöstä löytyviin puihin.

Järjestön puita aikani kahlattua ja hommiin tutustuttuani seurailin, josko joku sopivan helppo tehtävä jossain pelipaikkatiimissä vapautuisi. Tämä siksi, kun sillä hetkellä itsellä oli muutenkin paljon aikaa ja seurajoukkue ei pelkästään treeniin keskittyen vaatinut juurikaan aikaa. Sellainen pesti löytyi maalivahtitiimistä ja jokunen kausi tuli siellä toimittua ja tutustuttua hienoihin toimijoihin sekä treenaajiin. Yksi mielenkiintoisimmista puolista oli U17-skouttina ja pelipaikkavastaavana olla seuraamassa lupaavien maalivahtien kehittymistä 15-vuotiaasta lähtien ohjaukseksi ja sitä kautta U20-maajoukkueeseen. Toimijana ollessa sitä tulee viestiteltyä ja tutustuttua moniin uusiin managereihin ja useiden kanssa juteltua monesti myös niitä näitä. Tämä on sellainen hieno puoli, johon oikeastaan kiinnittää enemmän huomiota vasta sitten kun ei ole toimijana, kun alkaa vähän kaipaamaan sitä vilkkaampaa inboxia.

Näiden vaiheiden ja kokemusten ohella Parisaari ja Nikander kehittyivät koviksi pelimiehiksi johdattaen VPA:n myös varsin mukaviin suorituksiin. Parisaari hieman paremmilla aputaidoilla nousi karsintajoukkueeseen mukaan pelaten viidessä ottelussa, joista ensimmäisen maaottelun lisäksi parhaiten nousi esiin Senegal - Suomi. Senegalia vastaan Parisaari teki uransa ensimmäisen hattutempun, tämä jää varmasti unohtumattomasti mieleen. Kisat lähestyy uhkaavasti, ja seuraavaksi jännitetään, pääseekö Parisaari joukkueeseen mukaan jahtaamaan sitä kirkkainta.

Tulevaisuus on vielä auki, mutta tämä on ollut hieno matka runsaine kokemuksineen, ja voinkin suositella kaikille niin maajoukkuepelaajien treenaamista kuin SMJ:n toimijana toimimista sekä ihan vain Suomen maajoukkueen otteluiden seuraamista. Itse sain uutta intoa peliin tämän projektin ansiosta, ja mietin jo innoissaan, mitä seuraavaksi keksisi.

Link directly to this article (HT-ML, for the forum): [ArticleID=19505]