Käytämme evästeitä - ne auttavat meitä antamaan sinulle paremman verkkokokemuksen.
Sivustoamme käyttämällä hyväksyt, että saatamme tallentaa ja käyttää evästeitä laitteellasi.

Maailma »   Uutiset 

Uutiset

3-24-2007 Pääkirjoitus: Kirja Hattrickistä

Hattrick täyttää 10 vuotta kuluvan vuoden elokuussa. Haluamme juhlistaa tapahtumaa tuottamalla kirjan tekemästämme matkasta, pelistä tänä päivänä ja ihmisistä, jotka ovat tehneet tämän kaiken mahdolliseksi.
Kirjan todellinen päähenkilö on Hattrick yhteisö, koska ilman sitä emme olisi näin pitkällä, eikä olisi paljon tarinoita kerrottavana. Tämän vuoksi haluamme tuottaa kirjan läheisessä yhteistyössä sinun kanssasi. Haluamme varmistaa, että kirja sisältää asioita, joista sinä olet oikeasti kiinnostunut.

Kirja tulee olemaan iso projekti. Noin 200 värillistä sivua. Pyrimme pitämään laadun korkealla ja hinnan järkevänä, jotta saamme kustannukset katettua ja jotta kiinnostuneilla olisi mahdollisuus ostaa se.

Olemme jo alkaneet valmistelemaan kirjan ydinartikkeleita. Muun muassa pelin historiaa, suunnittelua ja HT tiimiä koskevia artikkeleita. Olemme avoimia muiden artikkeleiden suhteen.

Haluaisimme olla kanssanne yhteistyössä kahdella tavalla. Ensinnäkin voit postittaa ideoita artikkeleita varten ja keskustella muiden ideoista Hattrick Anniversary Book foorumilla. Jos haluat auttaa projektissa, sinun kannattaa liittyä tähän konferenssiin.

Toiseksi, voit lahjoittaa meille materiaalia kirjaa varten. Kyseessä voi olla kuvia HT tapaamisista, tarinoita joukkueestasi tai yhteisöstäsi, sarjakuvia, piirustuksia, laulun sanoja, kuvia yksilöllisistä HT-vaatteista, outoja anekdootteja tai vakavia mielipiteitä. Kerro niistä meille!

Tulemme myös järjestämään useita muodollisia kirjoituskilpailuja, joissa voit kirjoittaa tai muuten tukea valitsemaamme teemaa. Parhaat esseet pääsevät kirjaan, mutta annamme myös erikoispalkintoja voittajille.

Tavoitteenamme on luoda rikas ja mielenkiintoinen dokumentti Hattrickin yhteisöstä. Se tulee olemaan jotain sellaista, mitä voit näyttää epäuskoisille vanhemmille tai elämänkumppaneille, jotain sellaista josta voit olla ylpeä ja jotain sellaista joka yksinkertaisesti kertoo meidän tarinamme tuleville sukupolville.
 
Server 071