Käytämme evästeitä - ne auttavat meitä antamaan sinulle paremman verkkokokemuksen.
Sivustoamme käyttämällä hyväksyt, että saatamme tallentaa ja käyttää evästeitä laitteellasi.

Maailma »   Uutiset 

Uutiset

3-30-2009 Pääkirjoitus: HT-tiimi tänä päivänä

Jos pysähdyt hetkeksi miettimään, kuinka paljon tässä pelissä on tapahtunut parin viimeisen vuoden aikana, huomaat että paljonhan täällä on muuttunut. Paljon on tänä aikana tapahtunut myös HT-tiimille, eli heille, jotka Hattrickiä kehittävät: meitä on nyt kaksi kertaa enemmän kuin vasta kaksi tai kolme vuotta sitten. Eikä siinä kaikki - me jopa haemme lisää ihmisiä joukkoomme (kuka väitti että nyt on muka jokin yleismaailmallinen talouskriisi?).

Yli kaksi vuotta on jo vierähtänyt siitä kun viimeksi kerroimme teille mitä kukin HT päivittäin tekee. Nyt on korkea aika päivittää ne tiedot, koska HT-tiimissä on monta uutta jäsentä esiteltäväksi ja muutama tehtävänkuvan muutoskin.
HT-tiimi perustettiin vuonna 2001 ja se jakaa keskenään vastuun Hattrickin kehittämisestä. Ensimmäisinä vuosinamme melkein jokainen HT-tiimin jäsen oli vapaaehtoistyöntekijä, koska pelin tuotto oli hyvin rajoitettua. Vuosi vuodelta olemme jatkuvasti kehittäneet ja parantaneet Hattrickiä, ja olemme myös tehneet sivustosta paljon entistä vakaamman, luotettavamman ja nopeamman. Olemme myös kasvaneet paljon, pienestä lähinnä vapaaehtoisista koostuvasta porukasta yli 20 ihmisen ryhmään, joka saa jopa ansaittua elantonsa tämän rakastamamme (tai ainakin meille erittäin läheisen) pelin kehittämisestä. Saanko siis esitellä Hattrick-tiimin jäsenet maaliskuussa 2009:

HT-Johan
Johan on yksi HT-tiimin perustajista ja hän on johtava pelisuunnittelijamme. Hänet meidän siis täytyy vakuuttaa, jos haluamme toteuttaa kaikki häikäisevät ideamme. Kuten roolin luonteeseen kuuluu, Johan on paljon muussakin mukana, kuten liiketoiminnassa ja yhteisön kehittämisessä. Johan on todellinen pelihullu ja hänen tietokoneestaan on jo melkein tullut osa häntä - he ovat kuin siamilaiset kaksoset.

HT-Jacob
Jacob on Hattrick Ltd:n uusi toimitusjohtaja. Hattrick Ltd on firma, joka omistaa kaiken Hattrickiin liittyvän ja joka tarjoaa teille tämän pelin. Jakobilla on taustaa kännykkäteollisuudessa ja hän sattuu myös olemaan Johanin isoveli (sukulaisiahan saa aina vähän suosia, mutta Jacobista näkee helposti, että hän on ehdottomasti myös ansainnut paikkansa Gibraltarin toimistomme valtaistuimella).

HT-Daniel
Daniel on tietokantaeksperttimme. Daniel valvoo pelimoottoria ja useimpia muitakin pelin toimintoja (siirtoja jne.) sekä jokapäiväisiä päivityksiä. Hän on kiistatta tiimimme positiivisin kaveri (ja varmaan koko maailmankin). Hän on myös innostunut kaikenlaisista koneellisista kulkuneuvoista (rata-ajoneuvoista, kaivinkoneista - ja kaikesta sellaisesta).

HT-Thomas
Thomas on web- ja tietokantakehittäjä ja meidän .NET-gurumme. Thomas on pelannut Hattrickia vuodesta 2003 lähtien ja oli CHPP-kehittäjä (ja yhä on) ennen kuin liittyi HT-tiimiin elokuussa 2006. Hän myös vastaa yhdessä Danielin kanssa kaikista palvelimistamme ja ohjelmistostamme. Voisi kai sanoa, ettei häntä tekemisen puute vaivaa.

HT-Sarah
Sarah on ollut yksi kehittäjistämme vuoden 2004 marraskuusta lähtien ja on nykyisin myös useimpien meistä pomo. Hän on Extralivesin toimitusjohtaja (Extralives on firma, joka kehittää Hattrickiä Hattrick Ltd:lle ja työllistää useimmat meistä). Sarah on juuri palannut muutaman kuukauden jäänporausmatkalta Etelänavalta (se on sellaisia naisten juttuja...).

HT-Hommik
Hommik keskittyi aikaisemmin hallintajärjestelmämme kehittämiseen, mutta jo jonkin aikaa hän on ollut kehittämässä yhtä sun toista. Hommik on ollut HT-tiimissä vuodesta 2006 lähtien. Työajan ulkopuolella hänet löytää melkein aina Xbox livestä...

HT-Tjecken
Minä aloin pelata vuonna 1998, joten olen pelannut Hattrickiä kolmasosan elämästäni. Olen ollut moderaattori ja GM sekä HT-tiimin jäsen alusta asti eli vuodesta 2001. Keskityn yhteisöpuoleen ja vastaan myös peli-informaatiosta varmistaen että peliuutiset tavoittavat teidät. Vietän luonnollisestikin paljon aikaa foorumeillamme keskustelemassa ja vastailemassa kysymyksiinne.

HT-Josef
Josef oli ennen kova online-pelaaja ja roikkui aina foorumeilla. Yhtenä päivänä hänen isänsä sai tarpeekseen ja käski häntä etsimään töitä. Me tulimme apuun, ja siitä lähtien Josef on ollut meillä hommissa foorumihemmona. Josef on johtava foorumimme kehittäjä ja viettää myös paljon aikaa siellä (lähinnä öisin). Hän väittää katsovansa elokuviakin toisinaan...

HT-Jyrg
Jyrg on kokenut web- ja tietokantakehittäjä ja liittyi tiimiin viime vuonna. Hän nappasi Hattrick-kaupan hoitovastuun ja otti hallintajärjestelmämmekin siipiensä suojiin (ja he ovatkin hyvin onnellisia yhdessä). Jyrg on tiimin oma valokuvaaja - hän on "suhtkoht kiinnostunut" valokuvaamisesta.

HT-Magnus
Magnus on käyttöliitymä- ja käytettävyysasiantuntijamme sekä uuden ulkoasumme pääsuunnittelija. Lähiaikoina hän keskittyy etupäässä muihin Extralivesin projekteihin (hän jatkaa Hattrickinkin apuna lähinnä ulkoasukysymyksissä). Hän omistautuu myös entistä enemmän rokkitähden uralleen.

HT-Stefan
Stefan on kehittäjä, joka keskittyy myös käyttöliittymä- ja käytettävyysasioihin. Hän auttoi Magnusta uuden ulkoasun luomisessa samalla kun viimeisteli yliopisto-opintonsa, ja hän liittyi tiimiin viime kesänä. Tämä on Stefanin toinen Hattrick-ura - hän pelasi aikaisemminkin monen vuoden ajan. Hän on myös tähtiinmenevä, fanittaen Star Trekiä ja Starcraftia.

HT-Mattias
Mattias on liiketoimintamme kehittäjä - hän on mahtava neuvottelupöydässä ja Hattrick-sopimusten tekijänä. Hänet tunnetaan myös siitä, ettei hän osaa istua tai seistä aloillaan puhelimessa puhuessaan. Lisäksi hän on viimeksi naimisiinmennyt tiimimme jäsen.

HT-Aartspam
Aartspam alkoi pelata Hattrickia vuonna 2003 ja hän on entinen LA, GM ja vanhempi GM. Vähän yli vuosi sitten taivuttelimme hänet muuttamaan Hollannista Ruotsiin, opettelemaan vähän ruotsia ja pitämään huolta kaikista miehistömme jäsenistä. Emmekä ole sitä tottavie katuneet!

HT-Frid
Frid on pelannut Hattrickia vuodesta 2001 ja hän liittyi HT-tiimiin vuonna 2004. Frid on järjestelmämme ylläpitäjä. Toisin sanoen, hän varmistaa että kaikki systeemipäivitykset pelaavat kuten pitää. Hän on myös harrastelijaoopperalaulaja. Valitettavasti hän jättää meidät tänä keväänä (vain tiimin - Hattrickin pelaamista hän jatkaa).

HT-Klas
Myös Klas liittyi tiimiin pelattuaan Hattrickiä monen vuoden ajan (vuodesta 2000), ja hän on myös entinen GM. Klas on web-kehittäjä, jolla on mainio tuntuma Hattrickiin. Hän on meistä kaikista ehkä jalkapallohulluin: hän käy säännöllisesti katsomassa suosikkijoukkueensa Örebron harjoituksia ja otteluita.

HT-Per
"Rakentaja-Per" työskentelee kehittäjänä ja toimii koodin julkaisukenraalinamme. Kahdesti viikossa (vähintään) julkaisemme uutta koodia kuten bugien korjauksia ja uusia lisäyksiä peliin. Koska Per on hyvin perusteellinen luonne, hän sopii hyvin kenraaliksemme. Hän kertoilee myös kaipauksestaan Roskilden festivaalin mutaan.

HT-Oxidus
Oxidus on Saksassa asuva englantilainen ja meidän Flash-neromme. Upea peliasun suunnittelukoneemme on yksi hänen luomuksistaan. Oxiduksenkin löysimme kehittäjäksemme Hattrickin sisältä: hän aloitti pelaamisen vuonna 2003 ja liittyi tiimiin vuonna 2007.

HT-weird_ed
Weird_ed on myös kehittäjä, jolla on syvälle ulottuvat juuret Hattrickissa. Tämä norjalainen kehittäjä alkoi pelata Hattrickia vuonna 2004 ja ajan myötä hän ryhtyi kehittämään tilastollista CHPP-palveluaan Alltidia. Juuri nyt hän on integroimassa Alltidia Hattrickiin, minkä jälkeen hän jatkaa tilastopalvelujen kehittämistä Hattrickia varten.

(HT-)Durelas
Myös Durelasilla on pitkä historia Hattrickissa: hän ryhtyi pelaamaan vuonna 2003 ja hänestä tuli pelin toimitsija Chilessä vuonna 2004. Sen jälkeen hän on ollut moderaattori, GM ja myös vanhempi GM. Tästä lähtien hän on miehemme Latinalaisessa Amerikassa: hän auttaa meitä kehittämään Latinalaisen Amerikan markkinoitamme Meksikosta Patagoniaan.

HT-Trapper, HT-Pelle, HT-Calle ja HT-Hasse
Trapper, Pelle, Calle ja Hasse työskentelevät lähinnä muiden Extralivesin projektien parissa, mutta silloin tällöin mekin voimme toki hyötyä heidän osaamisestaan. Trapperillakin on pitkä historia Hattrickissa ja viime vuoden aikana hän työskentelikin aika paljon Hattrickille.

Flameron
Flameron ei varsinaisesti kuulu Hattrick-tiimiin, mutta läheltä pitää. Ron on hyvin kokenut Hattrickin käyttäjä Israelista, joka on jo parin vuoden ajan ollut neuvonantajanamme niin tilastojen kuin pelin kehityksenkin saralla (etenkin talouden valvonnassa ja vakauttamisessa).

Tällainen on nykyinen HT-tiimi, mutta kuten jo mainitsinkin, me etsimme myös uusia kehittäjiä liittymään joukkoomme työskentelemään Tukholman toimistossamme. Emme vain yritä täyttää Fridin ja Magnusin jättämiä aukkoja (vaikka Magnus vielä mukana pyöriikin), vaan tarvitsemme jopa entistä suuremman määrän jäseniä. Olemme erityisesti kiinnostuneita kehittäjistä, jotka tuntevat .NET-ympäristön, ja jos sinulla on sen lisäksi vielä Hattrick-kokemustakin, sen parempi.

Yllämainittujen lisäksi meillä on myös Lars ja Alejandra (kaksi vanhaa Hattrickin pelaajaa tietysti), jotka tekevät töitä asiakaspalvelussamme, ja saamme myös paljon apua koko henkilökunnalta (GM, LA, Mod, CHPP, editorit). Palamme halusta saada kehittää Hattrickia entistäkin paremmaksi!
 
Server 070